°
Ab 1.10.20 bis 10.1.21
SCHAULUST
Niederländische Zeichenkunst des 18. Jahrhunderts
im Städelmuseum.
With nearly 600 works, the Städel Museum has one of the most extensive
and artistically significant collections of eighteenth-century Netherlandish
drawings outside the Netherlands.
Hier ein Paar Eindrücke von mir. Geht hin, Leute.
Party boys taken home.
Country house charm.
Country life.
City view.
Flowers, flowers, flowers.
The favourite pic of the director of Städel, Mr. Demandt.
Jan van Husum: A Crab.
Detail of a bird pic. Action!
More flowers.
Love the hair of this fish seller!
Kitchen help. Would need one, too,
especially if somebody brought us those animals.
If you, for any weird reason, like corona, cannot visit this exhibition,
you can visit me and we can go through the catalogue.
I tell you, check the museum website, also in English:
Apollo
is one of the Olympian deities in classical Greek and Roman religion
and Greek and Roman mythology. The national divinity of the Greeks,
Apollo has been recognized as a god of archery, music and dance, truth
and prophecy, healing and diseases, the Sun and light, poetry, and more.
One of the most important and complex of the Greek gods, he is the son
of Zeus and Leto, and the twin brother of Artemis, goddess of the hunt.
Seen as the most beautiful god and the ideal of the kouros (ephebe, or a
beardless, athletic youth), Apollo is considered to be the most Greek
of all the gods. (Wikipedia knows)
Eino Leino
HYMYILEVÄ APOLLO
(otteita)
Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista.
Kas hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, siellä lähell’ on Jumalakin.
...
Oi, onnellinen, joka herättää niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois? Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa! Niin suuri, suuri on maa.
Täällä on toki tilaa kaikillen. On ketoja auran kääntää,
on lehtoja laulella neitojen ja saloja sulhojen vääntää.
Kas, lempi se maailman levittää. Oi, ihmiset toistanne lempikää ja
kohti taivasta tavoittakaa! Niin pieni, pieni on maa.
On monta uskoa päällä maan ja toinen toista kiittää,
mut laulajalla yks usko on vaan ja hälle se saapi riittää:
Min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on iäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää, kun päättyvi päivä tää.
Kuka tietävi, mistä me tulemme ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme. Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan: Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen, miten taidamme parhaiten.
Me olemme kaikki nyt laivalla ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä, se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, käy kulkukin helpommaks.
Mut emmehän tuiskussa kuljekaan, kun oikein me aattelemme.
Vaikk’ elämme kaikki me päällä maan, niin maassa tok’ kiinni emme.
Tääll’ onhan niin paljon muutakin kuin multaa, on kaunista,
kultaakin, kun oikein, oikein me etsimme vaan. Niin kaunis, kaunis on maa.
Ken yhtä ihmistä rakastaa, se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.
...
Hymyilevä Apollo on viimeinen osa kolmiosaisesta runoelmasta Hymni,
jonka Leino julkaisi teoksessa Sata ja yksi laulua vuonna 1898.
Viime sunnuntain SISU-radiossa soitin tämän HYMYILEVÄ APOLLO -biisin
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanin
CD:ltä Käpälikkö. Sanoitus Leinon Einon, silleen riittävästi.
Sing along:
Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
Niin lemmi! - ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
Niin lemmi! - ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
Niin lemmellä katko sen kaunan ies
Ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
Kuin itse hän hävennyt ois.
Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
Ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
Se rungot nostavi maatuneet
Ja kutovi lehtihin, kukkasiin
Ja uusihin unelmiin.
Ken yhtä ihmistä, se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen.
Ja antaa, ja antaa, ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.
Ei paha ole kenkään ihminen,
Vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
Vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
Ja itkeä ei voi ilkeä;
Miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
Siellä lähell' on Jumalakin.
Ken yhtä ihmistä, se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen.
Ja antaa, ja antaa, ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.
Oi, onnellinen, joka herättää
Niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
Niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.
🎶🎵🎶🎶
